Haussa basisti tavoitteelliseen bändiin.
(demot sivun alalaidassa)
Soitetaan melankolista metallia, rockaavia riffejä unohtamatta. Nyky mittapuulla ollaan raskauden suhteen enemmän kevyemmästä päästä — paikoin melkein rokkia — eli haussa ei ole äärimetallin louhintaa, vaan hyvää soittoa, tunnelmaa, melodioita ja biisiä palvelevaa bassoa.
Hommaa tehdään tosissaan mutta rennolla otteella. Tavoitteena on tehdä hyvää musiikkia, treenata järkevästi ja viedä bändiä eteenpäin.
Sinulta toivotaan, että hallitset oman soittimesi, ajoitus ja yhteispeli rumpalin kanssa on kunnossa ja tämän tyyppinen musiikki tuntuu omalta. Virtuoosikin saa olla, jos soitto palvelee biisiä. Tärkeintä on hyvä maku, oma ote ja kyky rakentaa biiseihin toimivia basslinjoja.
Biisien rungot, melodiat ja päälinjat tulevat pääosin bändin perustajalta, joka soittaa itsekin kitaraa. Sinun tontillasi olisi ennen kaikkea tehdä omat basslinjasi ja tuoda niihin oma soundi, näkemys ja fiilis.
Käytännön puolella olisi hyvä, että sinulta löytyy omat kamat ja mahdollisuus osallistua treenikämpän vuokraan. Jatkossa myös studiokustannuksiin ja promootioon osallistutaan omalla osuudella. Summat eivät ole mitään päätähuimaavia, mutta bändi toimii reilusti niin, että kaikki osallistuvat.
Treenejä olisi tarkoitus pitää noin joka toinen viikko koko porukalla, useampi tunti kerrallaan. Haussa on siis tyyppi, joka pystyy sitoutumaan bändiin muutenkin kuin ajatuksen tasolla.
Meille on tärkeää, että porukassa on hyvä ja avoin ilmapiiri. Rento, avarakatseinen ja muita kunnioittava asenne sopii tähän bändiin parhaiten. Jos taas oma maailmankuva on kovin jyrkkä tai ahdas, tämä ei välttämättä ole se luontevin porukka.
Vireenä dropped C#, eli 5-kielinen basso tai vastaavasti viritetty 4-kielinen on eduksi.
Jos kolahtaa, laita viestiä ja kerro vähän itsestäsi, soittotaustasta, kamoista ja musamausta. Soittonäytteet ovat iso plussa.
Meitä on 3 kpl. -85 syntyneitä gubbeja ja yksi 01, joten hae vapaasti iästä huolimatta, kunhan 2000 kuvun ehtoopuolelta olisit.